Menestyksekkäästi uudistunut Sibelius-festivaali – Sibeliustalo täyttyy kansallissäveltäjän ystävistä
Sibelius-festivaalin taiteellinen johtaja Hannu Lintu on suunnitellut vuosien 2025-2027 festivaalit kokonaisuutena. Uudistuneella festivaalilla kuullaan nimikkosäveltäjän rinnalla myös muiden säveltäjien musiikkia.
”Jean Sibeliuksen tuotannon omintakeisuus voi estää meitä havaitsemasta hänen yhteyksiään muihin säveltäjiin ja musiikillisiin tyylisuuntiin. Haluamme Sibelius-festivaalin puitteissa näyttää mitä nuo yhteydet käytännössä tarkoittavat”, kertoo Hannu Lintu.
Ohjelmiston ydin ja sydän on kuitenkin edelleen Sibelius. ”Olen kokenut Sibelius-festivaalin suunnittelun erityiseksi kunniatehtäväksi ja halunnut pitää ohjelmiston painopisteen säveltäjämestarin tuotannossa.”
Linnun johtamat festivaalit kattavat Sibeliuksen elämän ja teokset kolmessa, kronologisesti etenevässä vaiheessa. Tämän vuoden festivaalilla kuullaan 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen teoksia; esimerkiksi toinen, kolmas ja neljäs sinfonia. Sibeliuksen rinnalla kuullaan hänen aikalaistensa Richard Straussin, Ferruccio Busonin ja Sergei Rahmaninovin teoksia. Solisteina vierailevat muun muassa viulutaiteilija Inmo Yang ja pianotaiteilija Kirill Gerstein.
Vuonna 2027 on myöhäisten sinfonioiden ja muun muassa Tapiolan vuoro. Kolmen festivaalin kokonaisuuden päätöskonsertti syyskuussa 2027 on omistettu Jean Sibeliuksen modernismille ja sille, miten hänen musiikkinsa katsoo tulevaisuuteen. Jean Sibeliuksen kanssa vuorottelevat tuolloin säveltäjät Magnus Lindberg, Kaija Saariaho ja Outi Tarkiainen.
KOHTAAMISIA
Sinfonia Lahden 26. kansainvälinen Sibelius-festivaali 28.–30.8.2025
Sinfonia Lahden 27. kansainvälinen Sibelius-festivaali 27.–29.8.2026
Sinfonia Lahden 28. kansainvälinen Sibelius-festivaali 2.–4.9.2027
Hannu Lintu, Sibelius-festivaalin taiteellinen johtaja
