KÄSIOHJELMA – SANKARILLINEN SELLO

Sergei Prokofjev (1891–1953) pääsi jo kolmentoista ikäisenä Pietarin maineikkaaseen konservatorioon, jossa opiskeli lähinnä piano- ja sävellysluokilla. Neljä vuotta myöhemmin Prokofjev soitti ensimmäisen kerran julkisesti omia sävellyksiään, ja vuonna 1912 oli vuorossa ensimmäisen pianokonserton kantaesitys. Konsertoista muodostui sittemmin tärkeä osa Prokofjevin sävellystuotantoa: viiden pianokonserton lisäksi valmistui kaksi viulukonserttoa sekä sellokonsertto. 

Vuonna 1918 Prokofjev siirtyi Pietarista Yhdysvaltoihin, ja työskenteli sittemmin toistakymmentä vuotta Pariisissa. Ennen paluutaan takaisin Neuvostoliittoon hän oli jo ehtinyt luonnostella sellokonserttoa. Työ konserton parissa keskeytyi kuitenkin moneen otteeseen muiden kiireiden vuoksi, ja se valmistui vasta vuonna 1938, oltuaan työn alla nelisen vuotta. Konserton kantaesitys Neuvostoliittolaisen musiikin festivaaleilla Moskovassa saman vuoden lopulla sai varsin viileän vastaanoton – sävellystä pidettiin epäonnistuneena ja pelkän rutiinin varassa syntyneenä. Prokofjev halusi unohtaa teoksen saman tien, mutta vuosia myöhemmin asia koki yllättävän käänteen: säveltäjä kuuli pian sotien jälkeen konserton Mstislav Rostropovitšin esittämänä. Parikymppisen suvereenin virtuoosin käsissä musiikki vaikutti kuin uudestisyntyneeltä, ja Prokofjev päätti päivittää konserton vakionumeroksi Rostropovitšin käyttöön. 

Horjuvasta terveydestä kärsinyt säveltäjä ryhtyi töihin vuonna 1950 yhteistyössä nuoren muusikon kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin sai kantaesityksensä sävellys, joka jossain määrin muistutti sellokonserttoa, mutta oli silti aivan uusi teos. Temaattinen materiaali oli selkiytynyt ja kokonaismuoto tiivistynyt. Prokofjev oli alun perin ajatellut nimittää uudistetun konserton toiseksi sellokonsertokseen, mutta pian kuitenkin vakiintui käyttöön nimi Sinfonia concertante, konsertoiva sinfonia. Ensiesityksestään lähtien tämä suurta virtuositeettia vaativa teos kuului Rostropovitšin kantaohjelmistoon vuosikymmenien ajan.  

Sinfonia concertante jäi Prokofjevin viimeiseksi konsertoksi ja kuuluu ylipäätäänkin aivan hänen viimeisten sävellysten joukkoon. Kolmiosainen teos poikkeaa kokonaisrakenteeltaan normaalista konserttomuodosta – jo ensimmäinen osa on lyyrisempi ja epädramaattisempi kuin konserttomuodossa yleensä. Virtuoosisuus korostuu laajassa toisessa osassa, ja finaalissa on käytetty muunnelmamuotoa. Jos teoksen muoto vaikuttaakin paikoin vaikeasti hahmotettavalta, korvaa sen musiikin vuolas melodisuus, luontainen laulavuus, mielikuvitus ja huumori. Monet yllättävät ja rohkeat käänteet ovat myös Prokofjevin musiikin tavaramerkki. 

Hannu Kivilä

Venäläinen säveltäjä ja pianotaiteilija Sergei Rahmaninov (1873–1943) nimitettiin vuonna 1904 Moskovan keisarillisen teatterin kapellimestariksi. Jo aiemmin Rahmaninov oli ottanut johtaakseen Venäjän musiikillisen seuran sinfoniakonsertteja. Hän siis kuului vuosisadan alkupuolella Moskovan ja itse asiassa koko Venäjän huomatuimpiin nuoren polven musiikkimiehiin. Varmana siitä, että suosion saavuttaminen saattoi merkitä oman henkisen tasapainon menettämistä, Rahmaninov päätti jo muutamien vuosien päästä jättää asemansa Moskovassa ja keskittyä pelkästään sävellystyöhön. Hän lähti etsimään työrauhaa Dresdenistä, jonne asettui perheineen muutamaksi vuodeksi. Tänä aikana syntyi kolme isoa teosta: laaja sinfoninen runo Kuoleman saari (Böcklinin maalauksen mukaan), ensimmäinen pianosonaatti sekä noin tunnin mittainen toinen sinfonia.

Rahmaninovilla oli omia epäilyjä uuden sinfonian suhteen, sillä hänen muistissaan kummitteli vahvasti ensimmäisen sinfonian varsin epäonninen kantaesitys Pietarissa kymmenisen vuotta aiemmin. Se johtui pääasiassa juopuneesta kapellimestarista, joka muuten sattui olemaan vanhempi säveltäjäkollega Alexander Glazunov. Esikoissinfonian myötä kokemansa nöyryytyksen jälkeen kesti vuosia ennen kuin Rahmaninov toipui kunnolla depressiostaan. Työ toisen sinfonian parissa lähti kuitenkin käyntiin suotuisissa merkeissä ja lopulta siitä syntyikin ehjä ja vakuuttava kokonaisuus. Sinfonia valmistui keväällä 1907 ja Rahmaninov omisti sen opettajalleen Sergei Tanejeville, Moskovan konservatorion pitkäaikaiselle professorille ja rehtorille. Ensiesitys kuultiin Pietarissa vuoden 1908 tammikuussa säveltäjän itsensä toimiessa kapellimestarina. Vastaanotto oli myönteinen ja innostunut.

Sinfonia on luonteeltaan hyvin tyypillistä kypsän kauden Rahmaninovia: ilmaisun välittömyys, slaavilainen melankolisuus ja lyyrisyys, vuolaat melodiavirrat ja täyteläinen orkesterisointi ovat vahvasti läsnä partituurissa. Tarjolla on riittävästi vaikuttavia melodioita, vastakohtia ja vaihtelua, ja teemojaan säveltäjä on muunnellut ja yhdistellyt varsin taitavasti. Rahmaninov osoitti Richard Straussin tavoin, että romantiikan yleistyylin rajoissa oli vielä 1900-luvun alkupuolella mahdollista luoda varsin yksilöllinen ja tunnistettava sävelkieli. Vaikka Rahmaninovin jokaista kolmea sinfoniaa esitetään ja levytetään jatkuvasti, lienee niistä toinen kuitenkin suosituin.

Hannu Kivilä

Latvialainen Andris Poga (s. 1980) on kulkenut kohti samoja mainetekoja kuin maanmiehensä Mariss Jansons ja Andris Nelsons häntä ennen. Trumpetistina uransa aloittanut Poga opiskeli gradua vaille valmiiksi filosofiksi Riian yliopistossa, ja vasta sitten tempautui kapellimestaritaiteeseen Wienin musiikin ja esittävän taiteen yliopistoon sekä Latvian musiikkiakatemiaan. Ura olisi lähtenyt korkealentoon jo Jevgeni Svetlanov -kapellimestarikilpailun voitosta 2010, mutta Poga päätti tietoisesti jarrutella – tarjottujen huippuvierailujen sijasta hän jatkoi taitojensa hiomista ensin Pariisin orkesterissa Paavo Järven assistenttina ja sen jälkeen Bostonin sinfoniaorkesterissa. Läpimurto koetti Pogalle täysin yllättäen, kun hän pääsi tuuraamaan kapellimestareita äkkivaroituksella niin Pariisissa kuin Münchenin filharmonikoissa, ja sittemmin hän onkin johtanut kaikkialla maailmassa, Australiasta Japaniin ja USA:han. Poga on tällä hetkellä Stavangerin sinfoniaorkesterin taiteellinen johtaja.

Jaani Länsiö

Tanskalais-ruotsalainen Andreas Brantelid (s. 1987) aloitti sellonsoiton jo kolmevuotiaana, joskin hänen isänsä toivoi hänestä ensin viulistia, pianistia tai vaikkapa jalkapalloilijaa. Lopulta sellisti-isä myöntyi ja hankki pojalleen noin alttoviulun kokoisen sellon ja ryhtyi poikansa opettajaksi. Harjoittelu rajattiin tuntiin päivässä; se periaate piti kymmenen vuoden ajan. Brantelid opiskeli myös Malmössä Mats Rondinin yksityistunneilla 11-vuotiaasta lähtien. Seuraavina vuosina hän suoritti viralliset opintonsa Edsbergin musiikkikorkeakoulussa Torleif Thedéenin johdolla sekä Kronbergin akatemiassa legendaarisen Frans Helmersonin johdolla. Opettajien ketju on poikkeuksellinen, sillä Helmerson oli opettanut myös kaikkia Brantelidin edellisiä opettajia. Maailmanura aukesi Brantelidille, kun hän voitti Eurovision nuorten muusikkojen kilpailun vuonna 2006 Wienissä, Paulon sellokilpailun vuonna 2007 Helsingissä ja vielä Borletti-Buitoni Trustin stipendin vuonna 2008. Hänen soittimensa on ”Boni-Hegar” Stradivarius vuodelta 1707, jonka hänelle on lainannut keräilijä Christen Sveaas.

Jaani Länsiö

Sinfonia Lahti on perinteet tunteva ja uutta luova lahtelainen, suomalainen ja kansainvälinen orkesteri. toiminnan ytimessä on laaja ja monipuolinen sinfoniakonserttien sarja, jota täydentävät laadukkaat viihdekonsertit. Painokkaassa osassa on Lahden ja sen alueen lapsille ja nuorille suunnattu toiminta. Orkesterin koti on Sibeliustalo, jonka ovat listanneet akustiikaltaan yhdeksi maailman parhaista konserttisaleista mm. The Guardian, The Wall St. Journal ja Die Welt.

Vakituisina kapellimestareinaan orkesterilla on jo usean vuosikymmenen ajan ollut maailmalla menestyvät suomalaistaiteilijat – Osmo Vänskä, Jukka-Pekka Saraste, Okko Kamu, Dima Slobodeniouk ja viimeisimpänä Dalia Stasevska, jonka nelivuotinen kausi päättyi kevääseen 2025. Syksyllä 2025 orkesterin taiteellisena partnerina aloitti kapellimestari Hannu Lintu. Samat kapellimestarit ovat toimineet myös orkesterin Sibeliustalossa vuodesta 2000 lähtien järjestämän Sibelius-festivaalin taiteellisina johtajina. Orkesterin päävierailijana toimi 2020–2023 saksalaiskapellimestari Anja Bihlmaier.

Sinfonia Lahden laajan tunnettuuden maailmalla ovat luoneet mittava levytystoiminta, lukuisat ulkomaanvierailut ja verkkokonsertit. Jo yli 30 vuotta jatkunut levytystyö pääosin ruotsalaisen BIS-levymerkin kanssa on tuottanut lukuisia kansainvälisiä levypalkintoja, kolme platinalevyä ja seitsemän kultalevyä tuoneet noin sata äänitettä, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 1,2 miljoonaa kappaletta. Erityistä huomiota ovat saaneet Osmo Vänskän johtamat, orkesterin maineelle kansainvälisesti tunnettuna Sibelius-orkesterina pohjaa luoneet Sibelius-levytykset mm. viulukonserton ja viidennen sinfonian alkuperäisversioista. Orkesterin kunniasäveltäjän Kalevi Ahon tuotannolla on niin ikään merkittävä rooli orkesterin levytystuotannossa.