KÄSIOHJELMA – PARIISILAISET UNELMAT

Carmen on ranskalaisen säveltäjän Georges Bizet’n (1838–1875) nelinäytöksinen ooppera. Teos sai ensiesityksensä Pariisin Opéra-Comiquessa maaliskuussa 1875. Teos aiheutti valtavan skandaalin, sillä porvarillinen yleisö piti sen päähenkilöitä – tupakkatehtaan työläisnaisia, salakuljettajia ja moraalisesti ”langenneita” hahmoja – täysin sopimattomina oopperanäyttämölle. Bizet kuoli yllättäen kolme kuukautta kantaesityksen jälkeen kohun lannistamana tietämättä, että oopperasta tulisi seuraavan vuosikymmenen aikana kansainvälinen menestys. Sittemmin Carmen on ollut yksi klassisen oopperaohjelmiston suosituimmista ja esitetyimmistä teoksista. 

Ooppera edusti alkuperäismuodossaan opéra comique -tyyliä eli oopperaa, jossa musiikkinumeroita yhdistää puhuttu dialogi. Etelä-Espanjaan sijoittuva teos kertoo naiivin sotilaan Don Josén tuhosta. Carmen, tulisieluinen mustalaistyttö, viettelee hänet luopumaan lapsuudenrakkaudestaan ja sotilasvelvollisuuksistaan. Kun Carmen myöhemmin rakastuu karismaattiseen härkätaistelijaan Escamilloon, mustasukkaisuuden valtaan joutunut José surmaa hänet.

Carmenin musiikkia on ylistetty melodian, harmonian, tunnelman ja orkestroinnin loistokkuudesta sekä taidosta, jolla hahmojen tunteita ja kärsimystä on kuvattu. Kuollessaan Bizet’llä oli vielä kesken partituurinsa tarkistaminen, ja monien myöhempien muutosten vuoksi oopperasta ei ole vieläkään olemassa lopullista versiota. 

Ernest Guiraud (1837–1892) – amerikkalaissyntyinen ranskalainen säveltäjä ja musiikkipedagogi – sävelsi Carmeniin puhuttujen dialogien tilalle resitatiiveja. Ne olivat käytössä monissa esityksissä yli sadan vuoden ajan ja herättivät sekä ihailua että kritiikkiä. 

Guiraud toimitti 1885 julkaistaviksi kaksi oopperan musiikista koottua orkesterisarjaa. Säveltäjän kuoleman jälkeen ilmestyneet sarjat seuraavat tarkasti Bizet’n orkestrointia. Musiikkinumerot on järjestetty käänteiseen aikajärjestykseen eivätkä ne täysin vastaa oopperan alkuperäistä musiikkia.

Pekka Miettinen

Manuel de Fallan (1876–1946) teos pianolle ja orkesterille Yöt Espanjan puutarhoissa valmistui Espanjassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Käytännössä teos syntyi kuitenkin säveltäjän aikaisempien Ranskan-vierailujen yhteydessä. 

Sotaa edeltävinä vuosina Falla asui Pariisissa, missä hän aloitti tämän teoksen säveltämisen Nuits (”Yöt”) –nimisenä soolopianokokoelmana vuonna 1909. Maanmiehensä, pianisti Ricardo Viñesin ehdotuksesta hän muokkasi luonnoksista version pianolle ja orkesterille ja nimesi sen nykyään tunnetulla otsikolla. Ensiesityksen pianisti ei ollut kuitenkaan Viñes, vaan José Cubiles. Kantaesitys pidettiin huhtikuussa 1916 Madridin Teatro Realissa. Orquesta Sinfonica de Madridia johti Enrique Fernández Arbós.

Yöt Espanjan puutarhoissa koostuu kolmesta toisiinsa liittyvästä osasta. Ne ovat pitkälti Claude Debussyn kuuluisan yömusiikin eli orkesterinokturnojen inspiroimia, mutta vain rakenteeltaan. Melodiat, rytmit ja harmoniat itsessään ovat Fallan omintakeisella, andalusialaista kansanmusiikkia ja impressionismia yhdistelevällä tyylillä kirjoittamia.  

Teos piirtää dramaattisen muotokuvan säveltäjän syvästi rakastamasta kotimaakunnasta. Ensimmäinen osa En el Generalife kertoo Nasrid-sulttaanien kesäpalatsista, ja se voisi toimia itsenäisenäkin kokonaisuutena. Flamencon ja kitaramaisen sävelkielen vaikutus kuuluu vahvasti. Jos avausosa irrotettaisiin muusta teoksesta, jäisi kuitenkin varjoon toisen osan, Danza lejanan aistillinen intensiteetti. Kyseessä on lyhyt, tummasävyinen, leikkisä tanssi, joka toimii siltana dramaattiseen kolmanteen osaan. 

En los jardines de la Sierra de Córdoba -osassa alun orkesterimyrskyn jälkeen esiin nousee kirkas, kitaramusiikin innoittama pianomotiivi utuisen jousitaustan ylle. Draama tekee paluun, ja teos etenee kohti viimeisiä minuuttejaan karujen orkesteripurkausten sekä pianon ja jousten laajojen, romanssimaisten jaksojen vuorotteluna, kunnes musiikki hiipuu eleganttiin ja hiljaiseen päätökseen.

Falla pohti Öiden ohjelmallisuutta näin: Jos nämä ”sinfoniset vaikutelmat” onnistuvat tehtävässään, pelkät osien nimet riittävät johdattamaan kuulijaa. Teoksessa on toki suunnitelma, kuten kaikessa musiikissa, mutta sen tarkoitus ei ole kuvata tiettyjä lokaatioita suoraan. Sen sijaan se pyrkii herättämään aistimuksia maisemista ja öisistä tunnelmista.  Musiikki ei siis ole kuvailevaa vaan ilmaisullista; juhlahumun ja tanssien lisäksi mukana on myös melankoliaa ja mystiikkaa.”

Pekka Miettinen

Joseph‑Maurice Ravel (1875–1937) syntyi Cibouressa, Biskajanlahden pohjukassa Ranskan Baskimaalla, vain muutaman kilometrin päässä Espanjan rajasta. Äidin puolelta baskilainen Ravel palasi aina mielellään synnyinseudulleen. Hänen luonteensa tietty pidättyväisyys – Ravel esimerkiksi pysytteli poikamiehenä koko ikänsä – pohjautui baskien kansanluonteeseen. Ravelin omien sanojen mukaan ”baskit ovat syvästi tuntevia ihmisiä, mutta eivät mielellään näytä tunteitaan ja silloinkin hyvin harvoille”. Kansallisesta identiteettiään korostanut Ravel suunnitteli vuoden 1914 tienoilla baskilaiseen aiheeseen perustuvaa fantasiaa pianolle ja orkesterille nimeltä Zazpiak Bat. Vapaasti baskinkielestä suomennettuna otsikko tarkoittaa ”seitsemän yhdessä”. Teos ei koskaan valmistunut, mutta sen luonnokset löysivät uusiokäyttöä G-duuri-pianokonserton ääriosissa.  

Ravelin aikomuksena oli esittää pianokonserttoaan Amerikan-kiertueellaan 1928, mutta hän ehti aloittaa työn teoksen parissa vasta 1929. Uutta kantaesitystä suunniteltiin maaliskuulle 1931. Projekti kuitenkin viivästyi itävaltalaisen, oikean kätensä ensimmäisessä maailmansodassa menettäneen Paul Wittgensteinin tilattua Ravelilta pianokonserton vasemmalle kädelle. Vasta tämän teoksen valmistuttua Ravel saattoi palata G-duuri-konserton pariin. Konsertto valmistui marraskuussa 1931. Ravel oli itse kaavaillut soittavansa konserton solistiosuuden ja harjoitteli sävellystyön ohella kuumeisesti Czernyn etydejä. Muutenkin heikosta terveydestä kärsinyt säveltäjä uupui tässä urakassa perusteellisesti. ”Konserton sävellystyö alkaa olla lopussa, mutta niin myös minä itse”, Ravel kirjoitti säveltäjä Henri Rabaudille. Varmuuden vuoksi solistiksi kiinnitettiin Marguerite Long, jolle Ravel myöhemmin omisti konserton. Säveltäjä itse johti kantaesityksen 14.1.1932. Menestys oli välitön: seuraavan neljän kuukauden aikana konserttoa esitettiin yli kahdessakymmenessä kaupungissa.  

Konserton avaus vie ajatukset Ravelin tunnettuun mielenkiintoon kaikkea mekaanista kohtaan. Piiskansivallus polkaisee vieterilelun liikkeelle, ja piccolon hilpeä melodia pianon kuvioidessa taustalla on sekin kuin karusellimusiikkia. Hetken päästä piano esittää jazzahtavan motiivin, joka oli kuin luotu amerikkalaisyleisöä varten. Jazz kiinnosti useita 1920- ja 1930-lukujen uusklassistisia säveltäjiä, eikä Ravel ollut poikkeus. Amerikan kiertueellaan hän oli pistäytynyt George Gershwinin seurassa Harlemin yökerhoissa, eivätkä Montmartren klubitkaan New Orleans -artisteineen olleet Ravelille outoja. Ensiosassa liikutaan myös espanjalaistunnelmissa. Konsertto liittyy tältä osin Ravelin pitkään jatkuneeseen kiinnostukseen naapurimaan musiikkia kohtaan. 

Adagio assai sai innoituksensa Mozartin klarinettikvinteton Larghetosta. Tätä sävellystä Ravel piti Mozartin kauneimpana. Hän myönsi Marguerite Longille, että hidas osa syntyi kovan rutistuksen tuloksena tahti kerrallaan. Kamppailusta ei tosin näy jälkeäkään avauksen laajakaarisessa pianosoolossa. Adagio assai sisältää myös herkkiä puupuhallinosuuksia, joista osan loppupuolen kaunis englannintorvisoolo kohoaa erityisen hallitsevaksi. 

Suppeahkosta finaalista muodostui konserton ensikiertueen suosituin ylimääräinen numero. Musiikki on huiman virtuoosista sekä orkesterin että solistin osalta. Tämä osa vastaa ehkä parhaiten Ravelin ajatuksia siitä, minkälainen soitinkonserton tulee olla: kepeä ja briljantti, vailla pyrkimystä syvällisyyteen tai dramaattisiin tehokeinoihin. Solisti on etualalla, ja puhaltimien kommentit tulevat vieraalla kielellä, toisin sanoen vieraassa sävellajissa. Ensiosan tunnelmiin palataan piiskansivallusten ja konserton päättävän bassorummun tömäyksen myötä. 

Pekka Miettinen

Tulilintu teki Igor Stravinskysta (1882–1971) kansainvälisesti tunnetun nimen, vaikka tilaisuus tuli hieman sattumalta. Venäläinen Ballets Russes tilasi teoksen Stravinskylta vasta sen jälkeen, kun useat huomattavat säveltäjät olivat kieltäytyneet. Pariisin oopperaan suunnitellun ensi-illan lähestyessä impressaari Sergei Djagilev joutui turvautumaan kokemattomaan, 27-vuotiaaseen maanmieheensä. Stravinsky aloitti sävellystyön Pietarissa joulukuussa 1909.

Baletti perustuu venäläiseen kansantarinaan Tulilinnusta, hyvästä haltijasta. Muut hahmot ovat nekin tuttuja samasta perinteestä, sellaiset kuin prinssi Ivan ja ilkeä velho Kaschei. Ivan yrittää pelastaa rakastamansa prinsessan pahis-Kaschein kynsistä. Tulilinnun – jonka hengen Ivan oli aiemmin pelastanut – avittamana hän onnistuu vapauttamaan rakkaansa ja tuhoamaan Kaschein kannattajineen. 

Folkloristinen aihe rohkaisi Stravinskyä kansanmelodioiden käyttöön, vaikkakin Tulilinnun tanssi ja lopun komea häämarssi ovat kokonaan häntä itseään. Sävelkielen kromatiikka liittyy yliluonnollisiin hahmoihin ja diatoniset, kansanlaulumaiset eleet tavallisiin kuolevaisiin. Sarjoista suosituin on vuoden 1919 versio. Se hyödyntää alle puolet alkuperäisestä balettipartituurista, ja myös orkestrointia on hieman yksinkertaistettu.

Maaliskuussa 1910 baletti oli valmis, mutta vaikeuksia kasaantui: prima ballerina ilmoitti ”inhoavansa” Tulilinnun musiikkia ja kieltäytyi tanssimasta. Uusi ballerina löytyi, ja Stravinskyn taival tähtiin oli auki. Viimeistään kahden seuraavan Djagilev –baletin, Petrushkan (1911) ja sensaatiomaisen Kevätuhrin (1913) jälkeen hänen nimensä tunnettiin kaikkialla musiikkimaailmassa.

Pekka Miettinen

Emilia Hoving (s. 1994) kuuluu Suomen kapellimestarikentän kiinteään kalustoon. Kaikkia Suomen suuria orkestereita johdettuaan Hoving on laajentanut reviirinsä myös maailmalle, aina Manchesterin The Hallé -orkesterista Kööpenhaminan filharmonikoihin ja Adelaiden sinfonikoihin. Syksyllä 2025 hän aloitti Lontoossa Royal Philharmonic Orchestran vierailevana kapellimestarina. Tämän illan ohjelma on inspiroitunut pianoteoksista, jotka hän esitti hiljattain yhdessä Javier Perianesin kanssa Uuden-Seelannin sinfoniaorkesterin kanssa. ”Jos saisin elää toisella aikakaudella ja toisessa paikassa, valitsisin Pariisin 1900-luvun alussa”, Hoving sanoo. ”Fallan teos on kuin sinfoninen runo solistiselle pianolle – se tulvii värejä ja tunnelmia – kun taas Ravelin konsertto on upea pianistinen ilotulitus. Tulilintu on niitä teoksia, joita johdan eniten; balettinahan se on hyvin tarinallinen, mutta ilman tanssiakin siihen on helppo kuvitella tunteita ja tapahtumia. Jokainen fraasi ruokkii mielikuvitusta. Se on klassikko hyvästä syystä!”

Jaani Länsiö

Espanjalainen Javier Perianes (s. 1978) on ilmavalla kosketuksellaan sekä älykkäillä, silti värikkäillä tulkinnoillaan noussut maailman arvostetuimpien pianistien joukkoon. Perianes on voittanut mm. Espanjan valtion musiikkipalkinnon ja Vuoden muusikon tittelin International Classical Music Awardsissa sekä soittanut käytännössä kaikkien maailman parhaiden orkesterien kanssa. Lahdessa hän esiintyi viimeksi vuonna 2017 Mozartin viimeisen pianokonserton solistina Klaus Mäkelän johdolla. Illan teokset ovat Perianesin bravuureja; Ravelin konserton hän levytti vuonna 2019 ja esittää sitä jatkuvasti ympäri maailman, ja kun hän valmistautui vuonna 2011 levyttämään Fallan Öitä Espanjan puutarhoissa, hän hioi tulkintaansa tutkimalla käsikirjoituksia ja arkistolöydöksiä. ”Tunnen erityistä läheisyyttä Fallan musiikkiin, koska olen kuunnellut sitä pienestä pitäen”, hän sanoi BBC Music Magazinelle, ”mutten tiedä, johtuuko se siitä, että olen espanjalainen…Mielestäni hänen musiikkinsa puhuu universaalia kieltä.”

Jaani Länsiö

Sinfonia Lahti on perinteet tunteva ja uutta luova lahtelainen, suomalainen ja kansainvälinen orkesteri. toiminnan ytimessä on laaja ja monipuolinen sinfoniakonserttien sarja, jota täydentävät laadukkaat viihdekonsertit. Painokkaassa osassa on Lahden ja sen alueen lapsille ja nuorille suunnattu toiminta. Orkesterin koti on Sibeliustalo, jonka ovat listanneet akustiikaltaan yhdeksi maailman parhaista konserttisaleista mm. The Guardian, The Wall St. Journal ja Die Welt.

Vakituisina kapellimestareinaan orkesterilla on jo usean vuosikymmenen ajan ollut maailmalla menestyvät suomalaistaiteilijat – Osmo Vänskä, Jukka-Pekka Saraste, Okko Kamu, Dima Slobodeniouk ja viimeisimpänä Dalia Stasevska, jonka nelivuotinen kausi päättyi kevääseen 2025. Syksyllä 2025 orkesterin taiteellisena partnerina aloitti kapellimestari Hannu Lintu. Samat kapellimestarit ovat toimineet myös orkesterin Sibeliustalossa vuodesta 2000 lähtien järjestämän Sibelius-festivaalin taiteellisina johtajina. Orkesterin päävierailijana toimi 2020–2023 saksalaiskapellimestari Anja Bihlmaier.

Sinfonia Lahden laajan tunnettuuden maailmalla ovat luoneet mittava levytystoiminta, lukuisat ulkomaanvierailut ja verkkokonsertit. Jo yli 30 vuotta jatkunut levytystyö pääosin ruotsalaisen BIS-levymerkin kanssa on tuottanut lukuisia kansainvälisiä levypalkintoja, kolme platinalevyä ja seitsemän kultalevyä tuoneet noin sata äänitettä, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 1,2 miljoonaa kappaletta. Erityistä huomiota ovat saaneet Osmo Vänskän johtamat, orkesterin maineelle kansainvälisesti tunnettuna Sibelius-orkesterina pohjaa luoneet Sibelius-levytykset mm. viulukonserton ja viidennen sinfonian alkuperäisversioista. Orkesterin kunniasäveltäjän Kalevi Ahon tuotannolla on niin ikään merkittävä rooli orkesterin levytystuotannossa.