KÄSIOHJELMA – ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAKONSERTTI

 Day Night Day on orkesteriteos, joka kertoo revontulista ja jäästä, jotka joka talvi valtaavat maan, mutta jotka heijastavat varhaisen kevään valoa loistavina spektreinä. Teos sisältää viittauksia kahteen saamelaismelodiaan: Láve Nigá Ristenin joikuun Pohjois-Lapin Tenon seudulta, jota vaimennetut trumpetit esittelevät teoksen alussa, sekä muunnelmaan vanhasta eteläsaamelaisesta kehtolaulusta Sjamma, sjamma, jota puupuhaltimet hyräilevät teoksen lopussa.

Musiikilliset teemat ovat peräisin tulevasta oopperasta Day of Night, jonka ovat tilanneet yhdessä Aalto Music Theatre Essen ja Suomen Kansallisooppera. Oopperan libreton on kirjoittanut Aleksi Barrière, ja se perustuu saamelaiskirjailija Niillas Holmbergin romaaniin Halla Helle. Orkesteriteos Day Night Day on Berliinin filharmonikkojen yhdessä Bostonin sinfoniaorkesterin ja Suomen Radion sinfoniaorkesterin kanssa tilaama.

Elias Lönnrotin kokoama, viidestäkymmenestä runosta koostuva Kalevala julkaistiin vuonna 1935; tarkistettu versio valmistui 1849. Kalevala oli paljon enemmän kuin ainoastaan varhainen julistus suomenkielen käytöstä kirjallisuuden kielenä: tämän merkittävän teoksen vaikutusta suomalaiseen kulttuuriin – kaikissa yhteiskuntakerroksissa – ei voi korostaa liikaa. Ei ainoastaan sen aihe: kertomukset mm. maailman luomisesta, mytologisten hahmojen urotöistä ja Sammon etsinnästä, ja kristillisellä tunnusmerkillä oleva loppu – vaan myös sen voimallisten allitteraatioiden ja trokeisen runomitan (jota Longfellow jäljitteli teoksessaan Laulu Hiawathasta) yhtäjaksoisen käytön sävyttämä tyyli veti puoleensa säveltäjiä, maalareita ja muita taiteilijoita. Luomistyössään he ammensivat halukkaasti henkilöhahmoja, tilanteita ja kuvakieltä Kalevalan aarrearkusta. Sen jälkeen kun Sibelius oli löytänyt Kalevalan, se oli hänelle ehtymätön innoituksen lähde koko hänen uransa ajan pianoteoksista (Kyllikki) ja a cappella –kuorolauluista (Terve, kuu ja Venematka) suuriin orkesteriteoksiin kuten Kullervo, Tuonelan joutsen ja Pohjolan tytär.

Sibelius suunnitteli teosta Luonnottaren teemaan 1900-luvun alkuvuosina säveltäessään toista sinfoniaansa, ja näytti työskennelleen tämänaiheisen orkesterikappaleen parissa vuosina 1905-06. Tämä teos kehittyi ilmeisesti sinfoniseksi fantasiaksi Pohjolan tytär op. 49. Hän palasi samaan tarinaan joitain vuosia myöhemmin ja teki Luonnottaren op. 70, laajennetun teoksen sopraanolle ja orkesterille – osittain orkesterilaulu, osittain sävelruno lauluäänellä. Teksti on Sibeliuksen oma mukaelma Kalevalan ensimmäisen runon luomiskertomuksesta. Luonnotar, Taivaiden tytär, tulee maahan ja vaeltaa valtamerissä 700 vuoden ajan. Ison myrskyn ahdistamana hän vetoaa Ukkoon, jumalten päällikköön. Lokki tekee pesänsä Luonnottaren polvelle, mutta hän antaa sen tippua veteen, ja munan sirpaleet muuttuvat auringoksi, taivaaksi, kuuksi ja tähdiksi.

Luonnotar sävellettiin kesällä 1913 ja Aino Ackté ensiesitti sen Gloucesterin festivaalilla Englannissa 10.9.1913. Ainakin yksi pääteemoista oli kuitenkin luonnosteltu jo paljon aiemmin – toukokuussa 1909 berliiniläisessä Bar Richessä paperinpalalle, jonka Sibelius antoi ystävälleen Eliel Aspelin-Haapkylälle. Ackté kirjoitti Sibeliukselle: ”Luonnotar on nerokas ja suurenmoinen … Olen ihastuksissani siitä.” Viimeinen suuri teos Erik Tawastjernan kuvailemalta ”sisäänpäinkääntyneeltä, metafyysiseltä kaudelta Sibeliuksen tuotannossa”, Luonnotar – teos, jossa on mielikuvituksellisia sonoriteetteja ja uskalias (ja äärimmäisen vaikea) laulustemma – on kiistämätön kohokohta Sibeliuksen laulutuotannossa.

Andrew Barnett

Olipa impi ilman tyttö,
kave Luonnotar korea,
ouostoi elämätään.
Aina yksin ollessansa
avaroilla autioilla

Laskeusi lainehille
aalto impeä ajeli,
vuotta seitsemansataa.
Vieri impi ve´en emona
uipi luotehet,
etelät uipi kaikki ilman rannat.

Tuli suuri tuulen puuska,
meren kuohuille kohotti.
Voi poloinen päiviäni,
parempi olisi ollut
ilman impenä elää.
Oi, Ukko, Ylijumala
käy tänne kutsuttaissa.

Tuli sotka, suora lintu
lenti kaikki ilman rannat, lenti luotehet, etelät,
ei löyä pesän sioa.

Ei! Ei! Ei!
Teenkö tuulehen tupani
aalloillen asuinsiani.
Tuuli kaatavi, tuuli kaatavi
aalto viepi asuinsiani.

Niin silloin ve´en emonen
nosti polvea lainehasta
siihensorsa laativi
pesänsä alkoi hautoa.
Impi tuntevi tulistuvaksi
järskytti jäsenehensä
pesä vierähti vetehen.
Katkieli kauppaleiksi
muuttuivat munat kaunoisiksi.
Munasen yläinen puoli
yläiseksi taivahaksi,
yläpuoli valkeaista,
kuuksi kumottamahan,
mi kirjavaista tähiksi taivaalle,
ne tähiksi taivaalle.

Kalevala

Maaliskuun 9. päivänä 1895 Suomalainen teatteri järjesti varainkeruuarpajaiset Helsingin Seurahuoneella, ja Sibeliuksen panos oli eloisa ja värikäs uusi melodraama kertojalle ja pienelle orkesterille: Metsänhaltija (Skogsrået) Rydbergin tekstiin, johon hän oli jo säveltänyt yksinlaulun muutamaa vuotta aikaisemmin. Vain reilua kuukautta myöhemmin, Helsingin yliopiston juhlasalissa 17. huhtikuuta, hän kantaesitti suuren sävelrunon täydelle orkesterille samaan materiaaliin perustuen. Oskar Merikanto oli Päivälehdessä sitä mieltä, että melodraama oli ”kaikista Sibeliuksen sävelkuvista kaikkein kauneimmin väritetty” ja että ”finaalijakso kuuluu Sibeliuksen kaikkein kiehtovimman musiikin joukkoon”. On epäselvää, milloin tarkalleen Sibelius aloitti tämän projektin, mutta se saattoi olla hänen edellisenä kesänä Bayreuthiin ja Müncheniin tekemänsä matkan aikana. Joka tapauksessa on hyvin epätodennäköistä, että hän olisi voinut kirjoittaa tämän melodraaman, ellei hän jo olisi ollut hyvin edistynyt orkesterisävelrunonsa kanssa. Melodraama- ja orkesterisävelrunoversioiden ensiesitysten väliin jääneet viikot eivät selvästikään olisi riittäneet hänelle noin kymmenminuuttisen melodraaman laajentamiseen yli 20 minuuttia kestäväksi sävelrunoksi. Melodraaman esittämiseen vaadittava pienehkö esiintyjäjoukko – kertoja, kaksi käyrätorvea, jouset ja piano, joista viimeksi mainittu korvaa monia sävelrunoversion puu- ja vaskipuhallinstemmoja – viittaa vahvasti siihen, että hän yksinkertaisesti lyhensi lähes valmiin sävelrunon tehdäkseen arpajaisiltamiin sopivan teoksen.

Musiikki on luonteeltaan episodimaista ja seuraa tarkasti kertojaa. Sankari, Björn, kuvataan kunnioitusta herättävästi teoksen alkupuolella jalolla C-duuri-marssiteemalla, joka kuullaan jousitriolimaininkien päällä. Toisessa jaksossa, peikkojen houkutellessa häntä, musiikki kuvaa näiden villiä tanssia pitkällä, asteittaisella kehittelyllä, joka ankkuroidaan varmasti a-molliin. Björnin rakastumista Metsänhaltijaan kuvaavassa kohtauksessa Sibelius kirjoittaa rauhallisen osuuden käyrätorvelle ja soolosellolle; tunnelman rikkoo yhdessä vaiheessa villi, eksoottinen purkaus. Päätösjaksossa, Björnin ymmärtäessä kohtalonsa, on hautajaismarssin ilmapiiri: tunnelma on erittäin synkkä ja orkesteritekstuuri vaikuttavaa.

Edellisvuoden vierailu Saksaan oli pakottanut Sibeliuksen kohtamaan omat ristiriitaiset asenteensa Wagnerin musiikkia ja omaa, suunnitteilla olleeseen (ja lopulta hylättyyn) Kalevala-aiheiseen oopperaansa Veneen luominen kohtaan. Wagner varmasti kangastelee laajalti Metsänhaltijassa, vaikkei Sibelius tapansa mukaan nytkään ole jäljittelijä. Rydbergin runolla ei ole mitään tekemistä Kalevalan kanssa, mutta tyylillisesti jotkut Metsänhaltijan piirteet ovat sukua symbolistisille teoksille, kuten Lemminkäis-sarjalle. Monien vuosien ajan Sibeliuksen musiikin ystävät tunsivat tämän loistavan teoksen melodraama- ja sävelrunoversiot vain mainintoina hänen teosluetteloissaan. Ne säilyivät kustantamattomina ja käytännössä esittämättöminä, kunnes Osmo Vänskä ja Sinfonia Lahti toivat vuonna 1996 ne voittoisasti jälleen ohjelmistoon.

Andrew Barnett

Helmikuussa 1899 Venäjä asetti Suomen säätyvaltiopäiville uuden roolin. Tämä Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistuskirja tunnetaan paremmin Helmikuun manifestina ja yleisesti ensimmäisen sortokauden alkupisteenä; vastikään nimitetyn kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin valta kasvoi diktatuurin mittoihin, sananvapautta karsittiin, sanomalehtiä suitsittiin. Käytännössä Suomen suuriruhtinaskunnalta oli riisuttu kaikki päätäntävalta omiin asioihinsa.

Vapaa, kriittinen sana oli manifestin ensimmäisiä uhreja. Koska Venäjä asetti sanomalehtiä painokieltoon, etenkin toimittajat kärsivät massairtisanomisista. Ironista kyllä, pönkittäessään omia etujaan Venäjä tuli tiivistäneeksi suomalaisten rivejä entisestään ja paine irtautua itäisestä isännästä kasvoi yhä voimakkaammaksi. 

Toimittajia tukeneet, monipäiväiset mielenosoitukset kulminoituivat 4.11.1899 Sanomalehdistön päivien konserttiin, jonka tuotoilla perustettiin lehtimiesten eläkerahasto. Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa järjestettyä tapahtumaa voi pitää Suomen itsenäisyystaipaleen yhtenä merkkihetkistä – ei niinkään sen välittömien vaikutusten kuin siellä koetun yhden ainoan esityksen vuoksi: Kuusi kuvaelmaa Suomen muinaisajoilta. Kaarlo Bergbom ohjasi, tekstit laativat Jalmari Finne ja Eino Leino, alkusoitot ja taustamusiikin sävelsi Jean Sibelius. 

Koska tapahtuman tekstejä ei saanut painaa eikä levittää, esitysten sanoma jäi teatterin seinien sisäpuolelle. Ilmeisesti vain viimeinen numero Suomi herää! nautti yleisön erityistä suosiota, ei vähiten Sibeliuksen alkusoiton vuoksi. Se lähtikin leviämään ympäri Suomen eri nimillä. Kun Sibelius vuosi myöhemmin uudisti sen nykyiseen muotoonsa, se sai nimen Finlandia. Pian sekä Sibelius että Robert Kajanus johtivat sitä ulkomaita myöten, vaikka Sibelius ei sitä koskaan järin onnistuneena sävellyksenä pitänytkään.

Finlandian hymni-taitteeseen liitettiin laulunsanoja vuosikymmenten ajan ilman säveltäjän lupaa: ”Sitä ei ole tarkoitettu laulettavaksi”, Sibelius tähdensi. ”Sehän on tehty orkesteria varten. Mutta jos maailma tahtoo laulaa, niin ei sille mitään mahda.” Lopulta Finlandian tekstiksi vakiintui vuonna 1940 V. A. Koskenniemen laatimat sanat mieskuoro Laulu-Miesten tilauksesta – ne Sibelius myös hyväksyi.

Jaani Länsiö

Viulisti ja kapellimestari Jukka Untamala on musiikkielämän marionettimestari; nimi, joka on niin monen taiteellisen elämyksen taustalla, että siihen ei aina ymmärrä kiinnittää huomiota. Hän on Lohjan ja Joensuun kaupunginorkestereiden taiteellinen johtaja, Kamus-kvartetin jäsen ja siten myös Meidän Festivaalin taiteellisen johtoryhmän jäsen. Hän on myös kamarimusiikkisarja Helsinki Seriösin yksi suunnittelijoista. Untamala on johtanut suurinta osaa suomalaisista sinfoniaorkestereista, ja Sinfonia Lahdessa hän debytoi nyt. Outi Tarkiaisen teoksia Untamala on tilannut ja kantaesittänyt sekä kapellimestarina että kamarimuusikkona, ja myöntää olevansa heikkona Sibeliuksen varhaisteoksiin: ”Niissä Sibelius suorastaan tuhlailee melodioita, ja niiden tunnelmiin on helppo tarttua. Olen onnellinen, että saan johtaa Metsänhaltijan, koska sitä kuulee aivan liian harvoin. Luonnotar taas uppoaa suoraan alitajuntaan. Sen alkukantainen mystisyys sopii suomalaiseen luonteeseen. Sen huipennus saattaa olla maailman hienoin.”

Jaani Länsiö

Suomalais-espanjalainen sopraano Iris Candelaria (s. 1995) on kuin syntynyt laulajaksi – nimikin jo sisältää sanan aria. Hän on kotimaisen oopperakentän valovoimaisimpia tulokkaita tällä vuosikymmenellä: voitot vuoden 2019 Timo Mustakallio -laulukilpailussa ja vuoden 2023 Lappeenrannan laulukilpailuissa nostivat hänet Suomen kiinnostavimpien laulajien joukkoon, ja Suomen Kulttuurirahaston palkinto 2025 vankisti hänen asemaansa entisestään. Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla Candelaria on esittänyt etenkin Mozartin oopperoita, ja hänen kansainvälinen debyyttinsä tapahtui vuonna 2025 Bregenzin oopperajuhlilla Enescun Œdipe-oopperassa. Itsenäisyyspäivän konsertit nostattavat Candelariassa aivan erityisiä värähdyksiä: ”Sibeliuksen laulaminen tuntuu varmasti samalta kuin soittajista tuntuu soittaa sitä”, Candelaria sanoo. ”Hänen musiikissaan voi nähdä mielessään metsät ja järvet ja kokea yhteyttä luontoon. Niin mahtipontiselta kuin se saattaa kuulostaa, tunnen tiettyä ylpeyttä siitä, että saan jakaa suomalaiset juuret Sibeliuksen kanssa.”

Jaani Länsiö

Sinfonia Lahti on perinteet tunteva ja uutta luova lahtelainen, suomalainen ja kansainvälinen orkesteri. toiminnan ytimessä on laaja ja monipuolinen sinfoniakonserttien sarja, jota täydentävät laadukkaat viihdekonsertit. Painokkaassa osassa on Lahden ja sen alueen lapsille ja nuorille suunnattu toiminta. Orkesterin koti on Sibeliustalo, jonka ovat listanneet akustiikaltaan yhdeksi maailman parhaista konserttisaleista mm. The Guardian, The Wall St. Journal ja Die Welt.

Vakituisina kapellimestareinaan orkesterilla on jo usean vuosikymmenen ajan ollut maailmalla menestyvät suomalaistaiteilijat – Osmo Vänskä, Jukka-Pekka Saraste, Okko Kamu, Dima Slobodeniouk ja viimeisimpänä Dalia Stasevska, jonka nelivuotinen kausi päättyi kevääseen 2025. Syksyllä 2025 orkesterin taiteellisena partnerina aloitti kapellimestari Hannu Lintu. Samat kapellimestarit ovat toimineet myös orkesterin Sibeliustalossa vuodesta 2000 lähtien järjestämän Sibelius-festivaalin taiteellisina johtajina. Orkesterin päävierailijana toimi 2020–2023 saksalaiskapellimestari Anja Bihlmaier.

Sinfonia Lahden laajan tunnettuuden maailmalla ovat luoneet mittava levytystoiminta, lukuisat ulkomaanvierailut ja verkkokonsertit. Jo yli 30 vuotta jatkunut levytystyö pääosin ruotsalaisen BIS-levymerkin kanssa on tuottanut lukuisia kansainvälisiä levypalkintoja, kolme platinalevyä ja seitsemän kultalevyä tuoneet noin sata äänitettä, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 1,2 miljoonaa kappaletta. Erityistä huomiota ovat saaneet Osmo Vänskän johtamat, orkesterin maineelle kansainvälisesti tunnettuna Sibelius-orkesterina pohjaa luoneet Sibelius-levytykset mm. viulukonserton ja viidennen sinfonian alkuperäisversioista. Orkesterin kunniasäveltäjän Kalevi Ahon tuotannolla on niin ikään merkittävä rooli orkesterin levytystuotannossa.