KÄSIOHJELMA – AFTER WORK -kamarimusiikkikonsertti

Robert Fuchs (1847–1927) oli muusikko, joka tunnetaan nykyään paremmin ​​sävellyoppilaistaan kuin omasta urastaan. Elinaikanaan hän oli kuitenkin varsin merkittävä myös säveltäjänä. Wieniläisyleisö palkitsi Fuchsin lempinimellä ”Serenaden-Fuchs” viiden erittäin suositun orkesteriserenadin perusteella. 

Fuchs oli kotoisin läheltä Grazia ja suoritti korkeakouluopintonsa Wienin yliopiston konservatoriossa. Vuonna 1875 hänet valittiin kyseisen konservatorion opettajakuntaan ja myöhemmin hän nousi sävellyksen professorin arvoon. Fuchs oli yksi aikansa kuuluisimmista ja arvostetuimmista opettajista. Osasta hänen oppilaistaan kehkeytyi myöhemmin raskaan sarjan säveltäjiä kuten Gustav Mahler, Jean Sibelius, Hugo Wolf, Alexander Zemlinsky ja Franz Schreker.

Fuchsin klarinettikvintetto valmistui vuonna 1917 ja kantaesitettiin saman vuoden maaliskuussa Wienissä säveltäjän 70-vuotisjuhlakonsertissa. Teos otettiin vastaan hyvin myönteisesti: kriitikot kuvasivat sitä musiikiksi, jossa kuuluvat ”pehmeiden kevätkukkien tuoksut ja värit”. Viehättävän sävelkielen lisäksi teos oli teknisesti mestarillinen. Myös Johannes Brahms ylisti Fuchsin musiikkia: ”Fuchs on loistava muusikko. Kaikki on niin hienostunutta, niin taitavaa, niin ihastuttavan kekseliästä, että voimme aina nauttia kuulemastamme.”

Avausosa, Allegro molto moderato, on laajalinjainen ja tuo tematiikan ja tekstuurin osalta mieleen Brahmsin. Toisen osan, Allegro scherzandon, vauhdikas pääteema saa vastaparikseen triojakson kevyen musette-sävyn. Andante sostenuto jatkaa teoksen tunnelmaa lämpimänä ja hienovireisenä, paikoin Beethovenia muistuttavana. Finaalissa Fuchs seuraa Mozartin ja Brahmsin esimerkkiä rakentamalla osan teeman ja muunnelmien varaan. 

Pekka Miettinen

George Onslow’n (1784–1853) säveltäjänura käynnistyi poikkeuksellisista lähtökohdista, kohosi huomattavaan arvostukseen ja jäi myöhemmin lähes kokonaan unohduksiin. Hänen 36 jousikvartettoaan ja 34 jousikvintettoaan nauttivat suurta suosiota aina 1800-luvun lopulle asti. Etenkin Saksassa, Itävallassa ja Englannissa hänet luettiin aikansa merkittävimpien säveltäjien joukkoon. Vasta viime vuosikymmeninä Onslow’n musiikki on alkanut nousta uudelleen esiin levytysten ja konserttiesitysten ansiosta.

Onslow’n karriäärin listaaminen on kuin harrastaisi namedroppingia 1800-luvun alkupuolen säveltäjäkuuluisuuksista: Robert Schumann ja Felix Mendelssohn sijoittivat Onslow’n kamarimusiikin Mozartin, Beethovenin ja Haydnin rinnalle, hän sai kunnianimen ”ranskalainen Beethoven”, Frédéric Chopin ja Franz Liszt esittivät vuonna 1834 Onslow’n nelikätisen suuren sonaatin, Franz Schubert otti mallia Onslow’n kahden sellon jousikvintetoista, ja myös Hector Berlioz kuului hänen ihailijoihinsa. 

Maallistakin kunniaa osui Onslow’n kohdalle: vuonna 1830 hänestä tuli yksi Royal Philharmonic Societyn kahdesta ensimmäisestä kunniajäsenestä – toinen oli Mendelssohn – ja vuonna 1836 hänet valittiin Wienin Gesellschaft der Musikfreunden jäseneksi. Vuonna 1842, Luigi Cherubinin kuoltua, hänet nimitettiin Pariisin Académie des Beaux-Artsin johtajaksi. Hänen kanssaan virasta kilpaili mm. Berlioz.

Onslow syntyi Ranskassa ja asui siellä koko ikänsä. Hänen isänsä oli englantilainen aristokraatti, joka oli paennut kotimaastaan sukuskandaalin vuoksi; aatelissukuun kuulunut äiti oli ranskalainen. Ennen vakavia musiikkiopintojaan Onslow opiskeli matematiikkaa. Hänen ainoa sävellyksenopettajansa oli Anton Reicha vuosina 1807–1808. Ensimmäiset jousikvintettonsa ja jousikvartettonsa Onslow julkaisi omalla kustannuksellaan 1801, vaikka ei ollut vielä tässä vaiheessa saanut sävellysopetusta. Sukutaustansa vuoksi Onslow oli aina varoissaan eikä tarvinnut kritiikin kannustusta tai taloudellista tukea. 

George Onslow’n jousikvintetto nro 15 c-molli ”The Bullet” valmistui vuonna 1829 ja kuuluu hänen tunnetuimpiin teoksiinsa. Sen ohjelmallinen tausta liittyy metsästysonnettomuuteen, jossa Onslow’ta ammuttiin vahingossa kasvoihin ja hän oli vähällä kuolla, vaikka oli mukana vain katsojana. Tästä juontuu myös teoksen lisänimi. Osien nimet, kuten Dolore ”tuska, kipu”, Convalescenza ”toipuminen” ja Guarigione ”paraneminen”, kuvaavat tapahtuman kulkua. Teos alkaa voimakkaalla murtosoinnulla, jota seuraava dramaattinen ja melankolinen teema luo välittömän uhkan tunteen. Toisessa osassa, Doloressa, onnettomuus tapahtuu: laskeva kromatiikka, voimakkaat dynamiikan vaihtelut ja iskevät soinnut synnyttävät kauhun vaikutelman. Hitaassa osassa Onslow toipuu hiljaisen, lähes uskonnollisen Andante sostenuton sävyissä. Finaali käynnistyy kiihkeällä fanfaarilla, mutta tunnelma muuttuu vähitellen valoisampaan ja vapautuneempaan suuntaan.

Pekka Miettinen