Lasten sävellykset soivat Sibeliustalossa – Hei, me sävelletään! -konsertti 20.1.
Sinfonia Lahden rakastettu Hei, me sävelletään! –musiikkikasvatusprojekti huipentuu kaikille avoimeen projektin päätöskonserttiin tiistaina 20.1.2026 klo 17 Sibeliustalon pääsalissa.
Tämän kevätkauden projektissa ovat mukana Ruoriniemen päiväkodin esikoululaiset, Lotilan koulun 5B & 5C -luokat sekä Kivimaan koulun 7D musiikkiluokka. Lavalla kuullaan lasten ja nuorten itse ideoimia ja yhdessä orkesterimuusikoiden kanssa työpajoissa sävellettyjä teoksia.
Konsertti päättyy kantateokseen, joka on toiminut lähtökohtana työpajoissa syntyneille lasten sävellyksille. Kevään projektin kantateos on Sergei Prokofjevin Romeo ja Julia -sarja, joka kuullaan Sinfonia Lahden esittämänä kapellimestari Tianyi Lun johdolla.
Hei, me sävelletään! on luovaa musiikkikasvatusta, jonka parissa lapset ja nuoret säveltävät ryhmissä oman teoksen orkesterin muusikoiden ohjaamissa koulu- ja päiväkotityöpajoissa. Aihe valitaan kuluvan kauden ohjelmistosta – tänä kevättalvena Prokofjevin Romeo ja Julia inspiroi osallistujia tarinan, tunnelmien ja rytmien kautta. Projekti järjestetään vuosittain kahdesti.
Konsertti kestää noin tunnin ja siihen on vapaa pääsy. Naulakkomaksu 3 €, alle 7‑vuotiaat maksutta.
Sinfonisesti yhdessä LähiTapiola Vellamo
