Sinfonia Lahti x Rajaton – 25 vuotta legendaa
Beatlesista Bee Geesiin, Abbasta Euroviisuihin. Yleisön rakastama yhteistyö juhlistaa pitkää taivaltaan juhlakonsertilla, jossa kuullaan parhaimmat palat vuosien varrelta.
2000-luvun alussa Sinfonia Lahden viihdekonsertteihin haettiin uutta ja totutusta poikkeavaa näkökulmaa, ja Rajaton, joka oli noussut maamme johtavaksi a cappella -yhtyeeksi, oli luonteva kumppani uudistukseen orkesterin rinnalle.
Ensimmäiseksi produktioksi valikoitui ylikapellimestari Osmo Vänskän johdolla toteutettu Beatles-ohjelma, joka loi perustan uudenlaisille yhteiskonserteille. Beatles- ja sitä seuranneissa Abba-konserteissa haettiin tietoisesti monia näkökulmia, ja siksi sovittajiakin oli useita. Queen-konserteissa lähestymistapa oli toisenlainen. Kaikista sovituksista vastasi Jaakko Kuusisto, joka myös johti konsertit. Abban ja Queenin hitit taltioitiin myös levylle, ja molemmat levytykset myivät platinaa.
Vuosien varrella yhteistyö laajeni Euroviisujen ja musikaalien maailmaan. Chess ja Jesus Christ Superstar keräsivät konserttiversioillaan täysiä saleja. Viimeisimpänä yhteiskonserteissa nuottitelineille on asettunut Bee Geesin ja Gibbin veljesten musiikki discopallojen loisteessa.
Yhteistyön merkityksestä kertoo myös yleisön uskollisuus. Konsertit ovat vuosien varrella saavuttaneet suuren suosion, ja moni kuulija on seurannut yhteistyön matkaa alusta asti kuullen kaikki produktiot Beatlesista Bee Geesiin.
Rajatonta juhlaa
Yhteiseen tarinaan kirjoitetaan nyt jälleen uusi luku, kun Sinfonia Lahti ja Rajaton tarjoavat juhlakonsertissa parhaita paloja vuosien varrelta. Valmistaudu siis kaikkien aikojen hittikimaraan, jossa muun muassa Abban, Beatlesin ja Bee Geesin ikivihreät kohtaavat Euroviisujen unohtumattomat klassikot.
Pe 11.9.2026 klo 13 & 18.30 Sibeliustalo
SINFONIA LAHTI x RAJATON
RUMON GAMBA, kapellimestari
LAULUYHTYE RAJATON
